perjantai 30. elokuuta 2019

Taiteen Metsä

Olen ideoinut Taiteen Metsä -keräyksen, jolla hankitaan varoja metsäalueen suojelemiseen 


Kuva Marika Tomu Kaipainen

Kiihtynyt keskustelu ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja metsätalouden koventuneista tavoitteista on lisännyt huolta Suomen luonnosta. Ihmiset tiedostavat entistä paremmin vastuunsa ympäristöstä. Lähes kaikki elämän osa-alueet – myös taide ja kulttuuri – kuluttavat luonnonvaroja. 

Taiteen Metsä -keräys antaa taiteilijoille, taiteen parissa työskenteleville, taidelaitoksille ja taideinstituutioille sekä taiteen harrastajille mahdollisuuden suojella luontoa. Suojelemalla luontoa pystyy kompensoimaan taiteen ja kulttuurin tekemisen hiilijalanjälkeä. Kampanjan avulla herätellään ihmisiä huomaamaan, että erilaisia päästöjä syntyy kaikilla elämänalueilla. Samalla lisätään tietoisuutta siitä, että on mahdollista kompensoida omaa hiilijalanjälkeään suojelemalla metsää.
Keräyksen tavoitteena on koota varoja taiteilijoita inspiroivan metsäalueen suojelemiseen. Tarkoituksena on, että metsäalueen yhteydessä olisi mahdollisuus myös
pienimuotoiseen konsertti ja näyttelytoimintaan.

Ota  Taiteen Metsä -keräys osaksi taidetta – 
kompensoi sen hiilijalanjälki Luonnonperintösäätiön kautta!

Kampanjaan voivat lahjoittaa kaikki. Keräys on kuitenkin erityisesti suunnattu taiteilijoille,  kulttuurin tekijöille, taiteen ja kulttuurin organisaatioille ja kaikille taiteen ja kulttuurin harrastajille. Taiteilijat ja kulttuurintekijät voivat hyödyntää kampanjaa suoraan arvioimalla oman työnsä hiilijalanjäljen ja esimerkiksi töidensä myyntituotoista jyvittää osan metsien suojeluun.

Tarkempia ohjeita keräykseen osallistumiseen: info@luonnonperintosaatio.fi

– Kirjoita saajaksi Luonnonperintösäätiö
– Siirrä valitsemasi summa lahjoitustilille FI78 5494 0950 0224 93
– Käytä viitenumeroa 201809


Rakkautta & Anarkiaa maapallon puolesta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti